Lauantai, Huhtikuu 4, 2020, 05:56 | Ei kommentteja »

Caniksessa ei ole koskaan mennyt etusivu uusiksi, mutta pääkirjoitus vaihdettiin tällä kertaa taiton loppuvaiheessa. Tätä kirjoittaessani maaliskuun puolivälissä koronavirus on juuri dramaattisesti muokannut elämäämme erilaisten peruutusten, rajoitusten ja muutosten myötä. Koiraharrastajille se näkyy eritoten kaikkien tapahtumien, kokeiden, kilpailuiden ja näyttelyiden perumisena. Monelta kollegalta on kalenteri tyhjentynyt kuin napin painalluksesta, kun ei voikaan mennä tuomaroimaan, kilpailemaan tai kouluttamaan.

Tilanne on todella dramaattinen monelle koira-alan yrittäjille, joiden leipä tulee hallivuokrista, koirakursseista tai luennoista. Hoitola-alan toimijat ovat todella etulinjassa kärsimässä, kun matkustusrajoitusten vuoksi ihmiset peruvat lomamatkojaan, ja samalla hoitojaksoja. Voi olla, että moni yritys menee konkurssiin tämän kaiken vuoksi.

Yksi kuitenkin ehkä voittaa jotain tässä kaikessa, ja se on koira. Jo tänään aurinkoisena lauantaina olin näkevinäni ennätysmäärän ulkoilijoita kylmästä pakkastuulesta huolimatta, koirallisia ja koirattomia kävelijöitä. Kun tapahtumat perutaan, on ihmisillä aikaa yksinkertaisiin toimintoihin, kuten vaikkapa koiran ulkoiluttamiseen. Moni on etätöissä toistaiseksi, ja pääsee koiran kanssa lenkille myös kesken arkipäivää. Koirien yksinolot vähenevät, ne saavat enemmän seuraa, säännöllisempää ulkoilua ja ehkä myös kiireettömämpää yhdessäoloa.

Aika näyttää, tuoko pitkä etätyöjakso piikin meidän ammattikouluttajien yksityiskoulutuksiin sitten joskus, kun tilanne normalisoituu. Unohtuuko yksinolon taito koirilta? Miten käy eroahdistuneiden? Stressaantuuko koira jatkuvasti omistajan läsnäolosta? Pystyvätkö ihmiset tekemään töitä kotoa, vai piinaako omistajastaan innostunut karvakorva haukkumalla palaverin ajan, kanniskelemalla tavaroita ja kaivamalla kukkaruukkua?

Toivottavasti Canis-lehti toimii osaltaan virikkeenä ihmisille hetkinä, joina muut menot ovat peruuntuneet tai lukija on joutunut itse taudin kouriin.

Liisa


Tiistai, Maaliskuu 10, 2020, 18:36 | Ei kommentteja »

Kun olin lapsi, kävimme syöttämässä sorsia ja ruokimme tien toisella puolella metsikössä asuvia siilejä. Emme vielä silloin tienneet, että hiilihydraattipitoinen ruokavalio aiheuttaa kasvuhäiriöitä vesilinnun poikasille. Yleiseen tietoon tuli myös huomattavasti myöhemmin, että siilit ovat laktoosi-intolerantteja eikä maito ole niille hyväksi. Omien häideni aikaan tiesin sentään jo, ettei riisiä pidä heittää, koska se turpoaa lintujen mahassa vaarallisesti. Riisin sijasta häävieraat heittelivät seesaminsiemeniä.

Vaikka uutta eläinsuojelulakia odotellaan edelleen, ovat asiat menneet silti jossain asioissa parempaan päin. Poliisi muistuttelee somessa siitä, että pilkkikilpailijoiden pitää noudattaa lakia ja huolehtia kalojen nopeasta lopetuksesta. Hyttysentappokisat ovat loppuneet vähin äänin.  

Katsoin kotona uuden Dumbo-elokuvan. Eläintenkouluttaja sisälläni hyppi tasajalkaa ja huusi, kun eläin saatiin tekemään tehtäviä muunmuassa selittämällä sille, mitä sen pitäisi tehdä. Googletimme norsun imetysaikaa ja ihmettelimme, miten pikku-Dumbo ylipäänsä jäi eloon ilman äitinsä hoivaa. Pahinta kuitenkin oli katsoa sirkusvaunuissa pienessä tilassa vangittuina eläviä eläimiä ja miettiä, että tällaista se niiden elämä on ollut. Minäkin olen lapsena nähnyt Suomessa elefantin. Ja kuinka monen eläimen elämä edelleen on surkeaa, ainakin jossain päin maailmaa.

Maailma muuttuu monella tapaa. Lukiessani Janet Finlayn kirjaa (arvostelu toisaalla tässä lehdessä) jouduin kiinnittämään huomiota useassa kohdassa mainintaan, jossa viitattiin Iso-Britannian lakiin vaarallisista koirista. Moni reaktiivisen koiran omistaja joutuu pelkäämään, että joku ilmiantaa hänen koiransa viranomaisille, ja pahimmassa tapauksessa koira lopetetaan vain siksi, että joku pitää sitä pelottavana. Erilaisia tiettyjen koirarotujen omistamista ja esim. jalostusta rajoittavia lakeja on monissa maissa, vaikkei niiden ole huomattu hyödyttävän käytännössä mitään. Myös roturajoitusten kirjo on suurta: joissain maissa kiellettyjä on vain muutama rotu, joissain pitkä lista. Kuka nämä rodut on nimennyt ja millä tavalla, ei taida kukaan tietää.

Luennoin helmikuussa Suomen Kennelliiton KoiraExpo-tapahtumassa ns. voimatyypin koirien käyttäytymisestä ja vastuullisesta omistamisesta. Sääli on, että ne ihmiset, jotka tulevat kuuntelemaan tällaisia luentoja, eivät ole niitä, jotka tätä valistusta tarvitsisivat. Toivotaan kuitenkin, että tieto tavoittaa heidätkin pian.

Liisa


Maanantai, Joulukuu 16, 2019, 11:37 | Ei kommentteja »

Koirani alkoi ontua kesällä eräänä mökkiviikonloppuna. Ontuminen oli aluksi todella rajua, ja päässäni soivat kumisten katedraalikokoiset varoituskellot: ristiside. Ristiside on poikki! Olimme lähdössä kahden viikon päästä kuukaudeksi matkoille, ja koirien piti mennä hoitoon siksi aikaa.

Kunnon potilaan tavoin Nastakin päätti kuitenkin parantua pikavauhtia, eikä heti maanantaille varatulle ortopedikäynnille enää riittänyt minkäänlaista ontumaa. Kaikki siis hyvin, koiraa hoitolaan ja nokka kohti Norjaa!

Epämääräinen ontuma kuitenkin palasi kesän mittaan ja alkoi salapoliisityö syyn etsimiseksi. Ja sopivan salapoliisin etsimiseksi. Ajattelin, että vaihtamalla paranee, ja vein koiran eri eläinlääkärille kuin aiemmin. Syytä ei kuitenkaan löytynyt sielläkään, ja asiakaspalvelun laatu oli surkeaa. Yhteydenottoa jatkohoitosuunnitelman tiimoilta ei toiminut, asiasta reklamointikaan ei auttanut, vaan lopulta reklamoin reklamaationi käsittelystä.

On hetkiä, jolloin tunnen itseni ammattilaiseksi. Tiedän paljon asioita, osaan paljon asioita. Sitten on hetkiä, jolloin tunnen itseni aivan avuttomaksi, hiekanjyväksi rattaissa. Onneksi koirani ei varsinaisesti ollut kipeä, vaan ontuminen oli edelleen lievää ja satunnaista. Miltä tällainen pallottelu ja hylkääminen tuntuisi silloin, kun koiraan sattuu ja se on todella sairas?

Hätäpäissäni tekemäni kesäkuinen diagnoosi osoittautui lopulta oikeaksi, ja Nastan ristisiteen leikkasi se eläinlääkäri, jolla käytin koiran silloin heti ontumisen alettua. Kuinka paljon merkitsivätkään ne sanat, kun hän sanoi käynnillämme, että jos vastaanottoon soittaessa sieltä sanotaan, ettei hänellä ole aikaa, niin se on kyllä vale. Että hän pystyy aina järjestämään aikaa. Miten hienolta tuntui vastaanottohuoneeseen astuttuaan se, että eläinlääkäri oli jo lukenut paperit läpi ja oli tilanteen tasalla. Miten mukavaa oli saada häneltä tekstiviestivastaus pyhäpäivänä, ja viestissä oli taas hänen yhteystietonsa ja kehoitus ottaa yhteyttä, jos on tarvis.

Luottamus on pohjattoman tärkeä asia. Luottamus omistajan ja koiran välillä. Luottamus omistajan ja eläinlääkärin välillä. Luottamus omistajan ja kouluttajan välillä. Yritetään olla sen luottamuksen arvoisia, joka päivä!


Torstai, Lokakuu 10, 2019, 08:08 | Ei kommentteja »

Sananvapauteen vedotaan nykyään yhä enenevissä määrin, eritoten silloin, kun kommentit alittavat riman. Lietsotaan vihaa, kaadetaan kuraa toisenlaisten niskaan, kiusataan ja nimitellään. Monesti nimettömästi, mutta yllättävän usein myös ihan omalla kuvalla ja nimellä esim. facebookissa. Minulla on oikeus!

Maassamme on oikeus tehdä monenlaisia asioita. On oikeus käyttää koiralla kuristavaa kaulapantaa tai sitruunapantaa. On oikeus laskea oma koira vieraan koiran naamalle rähisemään tai seurata koirakkoa, joka pyrkii välttämään kohtaamisia. On oikeus seistä keskellä tietä maassa makaavan koiran kanssa. Se, mikä on hyvien tapojen mukaista, järkevää, huomaavaista ja eettistä, on sitten ihan eri asia.

Toistaiseksi emme ole edelleenkään saaneet maahamme uutta eläinsuojelulakia. Vaikka laissa nykyiselläänkin sanotaan useassa eri kohdassa, ettei eläintä saa vahingoittaa tai käsitellä väkivaltaisesti tai aiheuttaa sille tarpeetonta kärsimystä, kipua tai tuskaa, on näiden lainkohtien tulkinta melko väljää. Vaikuttaa siltä, että koiran selättämisen, henkisen pahoinpitelyn ns. jääkauden keinoin ja monen muun epäeettisen ja vanhanaikaisen menetelmän mainostaminen ja opettaminen eteenpäin on edelleen sallittua. Tällaista tietoa levitetään “sananvapauden nimissä”, koska kuulemma on hyvä, että ihmisten ulottuville tuodaan “erilaisia mielipiteitä”.

Maapallo ei ole litteä, vaikka jotkut näin vielä uskovat. Seksi neitsyiden kanssa ei paranna HIV-tartunnasta. On paljon uskomuksia, jotka tiede on kumonnut aikaa sitten. Olisiko jo koiraharrastuksessakin aika lakata uskomasta mutuun ja keskittyä tutkittuun tietoon?

Oikeuksien lisäksi olisi hyvä myös ottaa itselleen velvoitteita. Vaikkapa velvoitteita olla jakamatta somessa kuulopuheisiin ja huhuihin pohjautuvia kirjoituksia; ottaa ensin itse selvää asiasta ennen kuin painaa nappia. Tätä kirjoittaessani Norjassa outoon ripuliin kuolleista koirista oli aiheutunut aikamoinen huhumylläkkä, jota moni ehkä hyvää tarkoittanutkin koiraharrastaja pahensi entisestään. Tietoa on hyvä jakaa, huhuja ei.

Liisa


Torstai, Elokuu 15, 2019, 04:51 | Ei kommentteja »

“Husbandry is my agility”, totesi Chirag Patel eräänä vuotena ClickerExpossa luennonsa alussa. Arvostammeko arjen taitoja oikeasti tarpeeksi? Sen sijaan, että tsemppaisimme kavereitamme johdonmukaisempaan lajiharjoitteluun, niin olisiko sittenkin parempi kannustaa heitä treenaamaan enemmän hihnakäytöstä ja kynsienleikkuuta? Panostamaan koirien keskinäiseen stressittömään yhteiseloon kotona tai työstämään reaktiivisen tai pelokkaan koiran ulkoilua helpompaan suuntaan? 

Asiat eivät toki yleensä ole vain joko-tai. Monet menestyneet ja aktiiviset lajiharrastajat haluavat myös sujuvaa arkea koiran kanssa ja panostavat koiran hyvinvointiin monella saralla. On kuitenkin myös niitä, joiden koirat syöksyvät hallin ovesta sisään silmittömän hallitsemattomasti, räkyttävät autossa muiden treenatessa ja eivätkä kykene rauhoittumaan paikoilleen hetkeksikään. Olisiko nyt kesäloman jälkeen hyvä aika miettiä syksyn tavoitteita ja treenejä vähän eri valossa? Voisiko kisatavoitteen sijasta asettaa tavoitteen vaikkapa rauhallisesta treenitilaan siirtymisestä?

Minun “agilityni” on matkailu ja arkisten asioiden hoito koirien kanssa. Minulle tärkeitä asioita ovat se, että pystyn maksamaan ostokseni kassalla koirat mukana, ne osaavat odottaa rauhassa tarjoilijan tuodessa ruokia pöytään ja voivat torkkua pöydän alla pidemmänkin aterian ajan. Ne osaavat kulkea ritiläportaissa, näköalatasanteilla, ihmisjoukoissa ja monenlaisissa kulkuvälineissä. Ne ovat käyneet museoissa ja ulkoilmanäyttelyissä.

Muutama vuosi sitten vierailimme Sloveniassa tippukiviluolastossa. Lämpötila oli noin +36 asteen kieppeillä, joten koirien jättäminen autoon ei todellakaan ollut vaihtoehto. Paikalla oli kuitenkin varjoisia, lukollisia ja valvottuja koirien eräänlaisia ulkotarhoja jonne oli mukava jättää lemmikit siksi aikaa. Palvelu ei edes maksanut mitään. Uutenavuotena useampi hotelli lentokenttäalueella tai muuten rauhaisassa paikassa on keksinyt panostaa ääniarkojen koirien majoittamiseen omistajineen. Kysyntä on jopa ylittänyt tarjonnan monin paikoin ja kävijät ovat olleet tyytyväisiä. Miten saisimme vastaavaa asennetta muillekin aloille ja yrityksiin? Mikä yritys alkaa jatkossa panostamaan koiranomistajiin asiakkainaan?

Liisa

PS. Chirag Patelin haastattelun voit kuunnella podcastina täältä: https://www.animaltrainingacademy.com/podcast/training-tidbits/chirag-patel/


© 2017. R+ palvelut Oy. All rights reserved.


Tämä verkkosivu voi käyttää evästeitä
Tämä verkkosivu voi käyttää evästeitä verkkosivujen toiminnan parantamiseksi. Voit estää evästeiden käytön oman selaimesi asetuksissa. Käyttäessäsi verkkosivujamme hyväksyt myös evästeiden käytön.
Evästeiden tiedot
Tämä verkkosivu voi käyttää evästeitä verkkosivujen toiminnan parantamiseksi. Voit estää evästeiden käytön oman selaimesi asetuksissa. Käyttäessäsi verkkosivujamme hyväksyt myös evästeiden käytön.
OK, ymmärrän