Torstai, Elokuu 15, 2019, 04:51

“Husbandry is my agility”, totesi Chirag Patel eräänä vuotena ClickerExpossa luennonsa alussa. Arvostammeko arjen taitoja oikeasti tarpeeksi? Sen sijaan, että tsemppaisimme kavereitamme johdonmukaisempaan lajiharjoitteluun, niin olisiko sittenkin parempi kannustaa heitä treenaamaan enemmän hihnakäytöstä ja kynsienleikkuuta? Panostamaan koirien keskinäiseen stressittömään yhteiseloon kotona tai työstämään reaktiivisen tai pelokkaan koiran ulkoilua helpompaan suuntaan? 

Asiat eivät toki yleensä ole vain joko-tai. Monet menestyneet ja aktiiviset lajiharrastajat haluavat myös sujuvaa arkea koiran kanssa ja panostavat koiran hyvinvointiin monella saralla. On kuitenkin myös niitä, joiden koirat syöksyvät hallin ovesta sisään silmittömän hallitsemattomasti, räkyttävät autossa muiden treenatessa ja eivätkä kykene rauhoittumaan paikoilleen hetkeksikään. Olisiko nyt kesäloman jälkeen hyvä aika miettiä syksyn tavoitteita ja treenejä vähän eri valossa? Voisiko kisatavoitteen sijasta asettaa tavoitteen vaikkapa rauhallisesta treenitilaan siirtymisestä?

Minun “agilityni” on matkailu ja arkisten asioiden hoito koirien kanssa. Minulle tärkeitä asioita ovat se, että pystyn maksamaan ostokseni kassalla koirat mukana, ne osaavat odottaa rauhassa tarjoilijan tuodessa ruokia pöytään ja voivat torkkua pöydän alla pidemmänkin aterian ajan. Ne osaavat kulkea ritiläportaissa, näköalatasanteilla, ihmisjoukoissa ja monenlaisissa kulkuvälineissä. Ne ovat käyneet museoissa ja ulkoilmanäyttelyissä.

Muutama vuosi sitten vierailimme Sloveniassa tippukiviluolastossa. Lämpötila oli noin +36 asteen kieppeillä, joten koirien jättäminen autoon ei todellakaan ollut vaihtoehto. Paikalla oli kuitenkin varjoisia, lukollisia ja valvottuja koirien eräänlaisia ulkotarhoja jonne oli mukava jättää lemmikit siksi aikaa. Palvelu ei edes maksanut mitään. Uutenavuotena useampi hotelli lentokenttäalueella tai muuten rauhaisassa paikassa on keksinyt panostaa ääniarkojen koirien majoittamiseen omistajineen. Kysyntä on jopa ylittänyt tarjonnan monin paikoin ja kävijät ovat olleet tyytyväisiä. Miten saisimme vastaavaa asennetta muillekin aloille ja yrityksiin? Mikä yritys alkaa jatkossa panostamaan koiranomistajiin asiakkainaan?

Liisa

PS. Chirag Patelin haastattelun voit kuunnella podcastina täältä: https://www.animaltrainingacademy.com/podcast/training-tidbits/chirag-patel/


Ei viestejä
(*) Vaaditut kentät
© 2017. R+ palvelut Oy. All rights reserved.


Tämä verkkosivu voi käyttää evästeitä
Tämä verkkosivu voi käyttää evästeitä verkkosivujen toiminnan parantamiseksi. Voit estää evästeiden käytön oman selaimesi asetuksissa. Käyttäessäsi verkkosivujamme hyväksyt myös evästeiden käytön.
Evästeiden tiedot
Tämä verkkosivu voi käyttää evästeitä verkkosivujen toiminnan parantamiseksi. Voit estää evästeiden käytön oman selaimesi asetuksissa. Käyttäessäsi verkkosivujamme hyväksyt myös evästeiden käytön.
OK, ymmärrän