Torstai, Elokuu 20, 2020, 06:04 | Ei kommentteja »

Koronakevään parasta antia oli se, että sain kahdetkin opinnot päätökseen. Erikoisammattitutkinnon osatutkinnon lisäksi valmistuin smartDOG-lisenssitestaajaksi.

Testautin omat koirani smartDOG-testeillä jo hyvin pian testien tultua markkinoille. Innostuin kuitenkin asiasta enemmän vasta ns. toisella kierroksella, kun testautin koiriani lisää muutamaa vuotta myöhemmin. Yllätyin testissä esiin tulleista nyansseista: siinä missä yksi koiristani nauttii haasteista ja lähinnä sisuuntuu epäonnistumisista, masentuu sen tytär helposti, jos ei ymmärrä tehtävää. Aiemmin olin kouluttajana ajatellut, että koiran saama palkkio pitää positiivisessa vahvistamisessa huolen siitä, että eläin säilyttää motivaationsa. Että vaikka koulutus ei edistyisi esim. kouluttajan kehnojen taitojen vuoksi, ei se niin haittaa, kunhan koira saa riittävästi vahvisteita. SmartDOG-testien myötä jouduin kuitenkin muuttamaan mielipidettäni: monelle koiralle on todellakin väliä sillä ymmärtävätkö ne tehtävän vai ei. Annettu palkkio voi olla motivaation kannalta aivan toissijainen asia.

SmartDOG-testaus on tuonut itselleni uuden erittäin mielenkiintoisen palasen jo muutenkin monipuoliseen työnkuvaani. Toivon lämpimästi, että teillä lukijoillakin on mahdollisuus kehittää omia taitojanne, oppia uutta ja kehittyä. Joskus teinivuosinani sain silloiselta kirjeystävältäni sitaatin, jossa sanottiin: “Parhain tieto ja taito on uskaltaa / yksin kaikki, mikä on vaikeaa.” Tätä olen mielessäni toistellut niinä hetkinä, kun minua on vaikkapa jännittänyt mennä uuteen ryhmään, uusiin opintoihin, matkustaa yksin jonnekin ulkomaille tai muuten siirtyä ulos mukavuusalueeltani.

Tiedontäyteistä syksyä kaikille! 

Liisa

PS. SmartDOG-testauksesta voit lukea lisää Caniksen numerosta 6/16!


Sunnuntai, Kesäkuu 14, 2020, 09:25 | Ei kommentteja »

Koronavirus on muuttanut monen elämää rajustikin. Osalla on todella paljon töitä, osan arki on uuvuttavaa jonglööraamista, osalla ei ole töitä enää ollenkaan. Myös koiraharrastusten tiimoilta tilanne on muuttunut kovasti. Kisatavoitteet on ehkä jouduttu heittämään romukoppaan tai siirtämään hamaan tulevaisuuteen. Surettaa niiden puolesta, jotka olivat ahkeroineet tiensä arvokisoihin, mutta joita ei nyt järjestetäkään. Ja niiden puolesta, jolle tämä koiran iän tai terveyden vuoksi olisi ollut viimeinen kisakausi. Itseäkin kyllä harmittaa, kun toiveena oli yrittää koiralle loput valionarvotulokset tänä vuonna.

Oma treenaamiseni on jäänyt vähälle. Varsinainen kisakoirani joutui jälleen sairaslomalle nyt jo toisen ristisideleikkauksensa vuoksi. Loppujen kanssa en ole löytänyt inspiraatiota harjoitella; aluksi treenihallikin oli kiinni, joten ei ollut edes oikein paikkaa missä treenata. Nyt halli on auennut erityisjärjestelyin, mutta motivaatio on edelleen hukassa. Omilla agilitytaidoillani itsetreenaaminen ei vie oikein mihinkään, eikä ohjattuja tunteja ole nyt tarjolla. Koiratanssissa järjestettiin videokilpailukin, mutta ajatusten kerääminen koreografiaa ja harjoittelua varten ei ole nyt poikkeusoloissa onnistunut. 

Treenaamisen sijaan olemme nauttineet pitkistä ulkoiluista, käyneet retkeilemässä omalla porukalla ja kavereidenkin kanssa. Keväinen luonto on kaunis. Ystävän 3-vuotiaan ihmislapsen kanssa ulkoillessa koirat saavat myös itsehillintäharjoittelua, kun eivät voi aina ilmaista rakkaudentunteitaan lapseen tai tempautua mukaan pienen ihmisen juoksupyrähdyksiin. 

Onneksi sekä ihmiset että koirat ovat lajityypillisesti helposti sopeutuvia. Yritetään nauttia siitä, mitä meillä on – ihanat nelijalkaiset ystävämme!

Kesäterveisin,

Liisa


Lauantai, Huhtikuu 4, 2020, 05:56 | Ei kommentteja »

Caniksessa ei ole koskaan mennyt etusivu uusiksi, mutta pääkirjoitus vaihdettiin tällä kertaa taiton loppuvaiheessa. Tätä kirjoittaessani maaliskuun puolivälissä koronavirus on juuri dramaattisesti muokannut elämäämme erilaisten peruutusten, rajoitusten ja muutosten myötä. Koiraharrastajille se näkyy eritoten kaikkien tapahtumien, kokeiden, kilpailuiden ja näyttelyiden perumisena. Monelta kollegalta on kalenteri tyhjentynyt kuin napin painalluksesta, kun ei voikaan mennä tuomaroimaan, kilpailemaan tai kouluttamaan.

Tilanne on todella dramaattinen monelle koira-alan yrittäjille, joiden leipä tulee hallivuokrista, koirakursseista tai luennoista. Hoitola-alan toimijat ovat todella etulinjassa kärsimässä, kun matkustusrajoitusten vuoksi ihmiset peruvat lomamatkojaan, ja samalla hoitojaksoja. Voi olla, että moni yritys menee konkurssiin tämän kaiken vuoksi.

Yksi kuitenkin ehkä voittaa jotain tässä kaikessa, ja se on koira. Jo tänään aurinkoisena lauantaina olin näkevinäni ennätysmäärän ulkoilijoita kylmästä pakkastuulesta huolimatta, koirallisia ja koirattomia kävelijöitä. Kun tapahtumat perutaan, on ihmisillä aikaa yksinkertaisiin toimintoihin, kuten vaikkapa koiran ulkoiluttamiseen. Moni on etätöissä toistaiseksi, ja pääsee koiran kanssa lenkille myös kesken arkipäivää. Koirien yksinolot vähenevät, ne saavat enemmän seuraa, säännöllisempää ulkoilua ja ehkä myös kiireettömämpää yhdessäoloa.

Aika näyttää, tuoko pitkä etätyöjakso piikin meidän ammattikouluttajien yksityiskoulutuksiin sitten joskus, kun tilanne normalisoituu. Unohtuuko yksinolon taito koirilta? Miten käy eroahdistuneiden? Stressaantuuko koira jatkuvasti omistajan läsnäolosta? Pystyvätkö ihmiset tekemään töitä kotoa, vai piinaako omistajastaan innostunut karvakorva haukkumalla palaverin ajan, kanniskelemalla tavaroita ja kaivamalla kukkaruukkua?

Toivottavasti Canis-lehti toimii osaltaan virikkeenä ihmisille hetkinä, joina muut menot ovat peruuntuneet tai lukija on joutunut itse taudin kouriin.

Liisa


Tiistai, Maaliskuu 10, 2020, 18:36 | Ei kommentteja »

Kun olin lapsi, kävimme syöttämässä sorsia ja ruokimme tien toisella puolella metsikössä asuvia siilejä. Emme vielä silloin tienneet, että hiilihydraattipitoinen ruokavalio aiheuttaa kasvuhäiriöitä vesilinnun poikasille. Yleiseen tietoon tuli myös huomattavasti myöhemmin, että siilit ovat laktoosi-intolerantteja eikä maito ole niille hyväksi. Omien häideni aikaan tiesin sentään jo, ettei riisiä pidä heittää, koska se turpoaa lintujen mahassa vaarallisesti. Riisin sijasta häävieraat heittelivät seesaminsiemeniä.

Vaikka uutta eläinsuojelulakia odotellaan edelleen, ovat asiat menneet silti jossain asioissa parempaan päin. Poliisi muistuttelee somessa siitä, että pilkkikilpailijoiden pitää noudattaa lakia ja huolehtia kalojen nopeasta lopetuksesta. Hyttysentappokisat ovat loppuneet vähin äänin.  

Katsoin kotona uuden Dumbo-elokuvan. Eläintenkouluttaja sisälläni hyppi tasajalkaa ja huusi, kun eläin saatiin tekemään tehtäviä muunmuassa selittämällä sille, mitä sen pitäisi tehdä. Googletimme norsun imetysaikaa ja ihmettelimme, miten pikku-Dumbo ylipäänsä jäi eloon ilman äitinsä hoivaa. Pahinta kuitenkin oli katsoa sirkusvaunuissa pienessä tilassa vangittuina eläviä eläimiä ja miettiä, että tällaista se niiden elämä on ollut. Minäkin olen lapsena nähnyt Suomessa elefantin. Ja kuinka monen eläimen elämä edelleen on surkeaa, ainakin jossain päin maailmaa.

Maailma muuttuu monella tapaa. Lukiessani Janet Finlayn kirjaa (arvostelu toisaalla tässä lehdessä) jouduin kiinnittämään huomiota useassa kohdassa mainintaan, jossa viitattiin Iso-Britannian lakiin vaarallisista koirista. Moni reaktiivisen koiran omistaja joutuu pelkäämään, että joku ilmiantaa hänen koiransa viranomaisille, ja pahimmassa tapauksessa koira lopetetaan vain siksi, että joku pitää sitä pelottavana. Erilaisia tiettyjen koirarotujen omistamista ja esim. jalostusta rajoittavia lakeja on monissa maissa, vaikkei niiden ole huomattu hyödyttävän käytännössä mitään. Myös roturajoitusten kirjo on suurta: joissain maissa kiellettyjä on vain muutama rotu, joissain pitkä lista. Kuka nämä rodut on nimennyt ja millä tavalla, ei taida kukaan tietää.

Luennoin helmikuussa Suomen Kennelliiton KoiraExpo-tapahtumassa ns. voimatyypin koirien käyttäytymisestä ja vastuullisesta omistamisesta. Sääli on, että ne ihmiset, jotka tulevat kuuntelemaan tällaisia luentoja, eivät ole niitä, jotka tätä valistusta tarvitsisivat. Toivotaan kuitenkin, että tieto tavoittaa heidätkin pian.

Liisa


Maanantai, Joulukuu 16, 2019, 11:37 | Ei kommentteja »

Koirani alkoi ontua kesällä eräänä mökkiviikonloppuna. Ontuminen oli aluksi todella rajua, ja päässäni soivat kumisten katedraalikokoiset varoituskellot: ristiside. Ristiside on poikki! Olimme lähdössä kahden viikon päästä kuukaudeksi matkoille, ja koirien piti mennä hoitoon siksi aikaa.

Kunnon potilaan tavoin Nastakin päätti kuitenkin parantua pikavauhtia, eikä heti maanantaille varatulle ortopedikäynnille enää riittänyt minkäänlaista ontumaa. Kaikki siis hyvin, koiraa hoitolaan ja nokka kohti Norjaa!

Epämääräinen ontuma kuitenkin palasi kesän mittaan ja alkoi salapoliisityö syyn etsimiseksi. Ja sopivan salapoliisin etsimiseksi. Ajattelin, että vaihtamalla paranee, ja vein koiran eri eläinlääkärille kuin aiemmin. Syytä ei kuitenkaan löytynyt sielläkään, ja asiakaspalvelun laatu oli surkeaa. Yhteydenottoa jatkohoitosuunnitelman tiimoilta ei toiminut, asiasta reklamointikaan ei auttanut, vaan lopulta reklamoin reklamaationi käsittelystä.

On hetkiä, jolloin tunnen itseni ammattilaiseksi. Tiedän paljon asioita, osaan paljon asioita. Sitten on hetkiä, jolloin tunnen itseni aivan avuttomaksi, hiekanjyväksi rattaissa. Onneksi koirani ei varsinaisesti ollut kipeä, vaan ontuminen oli edelleen lievää ja satunnaista. Miltä tällainen pallottelu ja hylkääminen tuntuisi silloin, kun koiraan sattuu ja se on todella sairas?

Hätäpäissäni tekemäni kesäkuinen diagnoosi osoittautui lopulta oikeaksi, ja Nastan ristisiteen leikkasi se eläinlääkäri, jolla käytin koiran silloin heti ontumisen alettua. Kuinka paljon merkitsivätkään ne sanat, kun hän sanoi käynnillämme, että jos vastaanottoon soittaessa sieltä sanotaan, ettei hänellä ole aikaa, niin se on kyllä vale. Että hän pystyy aina järjestämään aikaa. Miten hienolta tuntui vastaanottohuoneeseen astuttuaan se, että eläinlääkäri oli jo lukenut paperit läpi ja oli tilanteen tasalla. Miten mukavaa oli saada häneltä tekstiviestivastaus pyhäpäivänä, ja viestissä oli taas hänen yhteystietonsa ja kehoitus ottaa yhteyttä, jos on tarvis.

Luottamus on pohjattoman tärkeä asia. Luottamus omistajan ja koiran välillä. Luottamus omistajan ja eläinlääkärin välillä. Luottamus omistajan ja kouluttajan välillä. Yritetään olla sen luottamuksen arvoisia, joka päivä!


© 2017. R+ palvelut Oy. All rights reserved.


Tämä verkkosivu voi käyttää evästeitä
Tämä verkkosivu voi käyttää evästeitä verkkosivujen toiminnan parantamiseksi. Voit estää evästeiden käytön oman selaimesi asetuksissa. Käyttäessäsi verkkosivujamme hyväksyt myös evästeiden käytön.
Evästeiden tiedot
Tämä verkkosivu voi käyttää evästeitä verkkosivujen toiminnan parantamiseksi. Voit estää evästeiden käytön oman selaimesi asetuksissa. Käyttäessäsi verkkosivujamme hyväksyt myös evästeiden käytön.
OK, ymmärrän